News

Päämääränä on yksi yleistuki, jossa yhdistyvät elämisen ja asumisen tuet sekä viime sijassa harkinnanvarainen tuki.
Kansainvälinen tutkimusyliopisto ei voi enää olla korkeakoulutuksemme perusmalli. Tarvitaan selkeämpää koulutusyksiköiden ...
”Upea, ammatistaan ylpeä porukka haluaa tehdä päivittäin metsässä laadukasta, tehokasta ja virheetöntä jälkeä, mutta kukaan ...
Ministeri Arvo Aalto kuoli 28. huhtikuuta 2025 Helsingissä. Hän oli 92-vuotias, syntynyt Rovaniemellä 13. heinäkuuta 1932.
Se johtaisi luonnollisesti pitkällä aikavälillä eläkekertymän ja suurimpien työeläkkeiden pienenemiseen. Sillä olisi kaksi ...
Kaupunkienergiayhtiöille muovin ja muun lämpöarvoltaan korkean jätteen kierrättäminen on energiakäyttöä kannattavampaa. Kun polttoon ohjautuu vain kierrätyskelvotonta jätettä, sen käsittelystä ...
Suomessa ei ole pikakaistaa urheilijoille kansalaisuusasioissa kuten joissakin Euroopan maissa. Urheilijoille ei voida myöntää kansalaisuutta kevyemmin ehdoin kuin muille. Maahanmuuttovirasto on ...
Maanviljelijäperheessä Latvala oppi jo varhain työnteon merkityksen. Hän valmistui lääkäriksi Turussa 1964 ja aloitti kunnanlääkärinä Ilmajoella ja Kurikassa. Hän erikoistui kirurgiksi Tampereella ...
Gerstein kollegoineen havaitsi, että syke oli tärkein mittari aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön adhd:n ennustamisessa. Unen laadun ja unisyklien mittaaminen auttoi puolestaan tunnistamaan ...
Suomen sähkönkulutus ei ole kasvanut yli 20 vuoteen. Nyt vihreä teollisuus on sysäämässä liikkeelle muutoksen, joka voi yllättää kaikki ennustajat.
Asunto tuhoutui parvekkeelta sisälle levinneessä tulipalossa, tiedotti Helsingin pelastuslaitos noin kello 1.30. Tapaus ...
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoittaa aikovansa määrätä lääkkeiden hinnan alentamisesta. Hän ilmoitti ...